Yksiöitä perämetsiin ja muita PK-seudun pysäköintinormien järjettömyyksiä

Kiinnitin muutama kuukausi sitten huomiota siihen, että Espoossa jätetään paljon rakennuslupahakemuksia pienasuntopainoitteisille taloyhtiöille verraten syrjäissä paikoissa. Kuvittelisi nimittäin pienille asunnoille olevan vakaammin kysyntää keskeisillä paikoilla.

Kun tarkemmin tutkin asiaa, huomasin, että taustalla taitaa olla se tavallinen markkinahäiriö, eli pysäköintinormi. Pysäköintipaikkojen rakentaminen on kallista, joten rakennuttajat pyrkivät yleensä maksimoimaan myytävän kerrosalan pysäköintipaikkaa kohden. Tätä säädellään vaatimalla pysäköintipaikka tiettyä kerrosneliömetrimäärää kohden.

Kun tämä yhdistetään pääkaupunkiseudun kuntien pysäköintinormeissa yleiseen määrälliseen perälautaan, joka määrää pysäköintipaikkojen vähimmäislukumäärän asuntoa kohden, saadaan kullakin alueella tehokkain asuntokoko kertomalla pinta-ala- ja lukumääränormi keskenään. Pysäköintinormi alkaa siis vahingossa säädellä myös asuntojen kokoa.

Alla olevassa taulukossa näkee tuloksen. Helsingin normit (jotka muuten vaativat koko kaupunkiin melkein yhtä paljon pysäköintiä kuin Espoo ja Vantaa) johtavat seudun suurimpiin asuntoihin, kun taas Vantaan asukaspysäköinnin normikokeilu 2014–2018 on suosinut varsin pieniä asuntoja.

Espoossa ohjausvaikutus on joukon omituisin, sillä se ohjaa rakentamaan pieniä asuntoja mahdollisimman kauas joukkoliikenteestä. Ilmiö on lievemmässä muodossa tunnistettavissa myös Vantaalla. Ohjausvaikutus on tuskin toivottu, sillä jos pienten asuntojen suosio jostain syystä hiipuu tulevaisuudessa, näistä asunnoista tulee syrjäisen sijaintinsa vuoksi erityisen vaikeita myydä.

Mitä sitten asuntojen pysäköintimitoitukselle pitäisi tehdä?

Helsingissä ainakin pitää höllentää mitoitusta reilusti. On nimittäin järjenvastaista, että Punavuoressa vaaditaan lähes yhtä paljon pysäköintiä kuin Matinkylässä. Helsingin valtuustostrategiaan kirjattu linjaus siirtyä markkinaehtoiseen pysäköintiin toivottavasti tuo helpotusta tilanteeseen.

Vertailun vuoksi, Tukholmassa ei käytetä pinta-alanormia ollenkaan, vaan pysäköintimitoitus ilmoitetaan vain pysäköintipaikkojen määränä asuntoa kohden. Vaadittu lukumäärä vaihtelee suunnilleen välillä 0,2–0,7. Oslossa toimitaan samoin, mutta ydinkeskustassa ei ole lainkaan vähimmäisvaatimusta, pelkkä enimmäismäärä. Kööpenhaminassa taas ei ole lukumäärällistä perälautaa, vaan pelkkä pinta-alanormi joka on joko 1 ap/200 m² tai 1 ap/250 m², riippuen etäisyydestä juna- tai metroasemalle. Kööpenhaminassa on myös parkkipaikkakatto, 1 ap/100 m².

Tästä opimme myös, että parkkinormissa autopaikan jakajaksi kannattaa valita joko kerrosala tai asunto, mutta ei molempia, sillä se johtaa asuntojen kokojen piilosääntelyyn.

Kategoria(t): Tiedotteet Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.